Ympäristön tarpeisiin mukautuva Kaso-Ovi suojaa kotia tunkeutujilta ja turhilta häiriöiltä

Ympäristön tarpeisiin mukautuva Kaso-Ovi

Kaso-Ovi on muuttunut nopeasti tutuksi näyksi suomalaisten lähiympäristöissä, ja turvaovien kanta onkin vain kasvamaan päin. Kaso-Ovi on hyvin huomaamaton ja sulavaliikkeinen, mutta silti tarpeen tullen aina valmiina toimintaan. Tositilanteen sattuessa se ei taatusti jää huomaamatta.

Oletko joskus eläintarhassa etsinyt silmät sirrillään, missä se suuressa terraariossa asuva kameleontti oikein lymyää, ja lopulta tajunnut, että se on koko ajan ollut suojaväreineen ihan nenän edessä?

Kaso-Ovi aiheuttaa helposti samanlaisen reaktion. Äkkiseltään turvaoven voisi ajatella olevan tavallinen puuovi, mutta moneen tilanteeseen mukautuvassa Kaso-Ovessa on paljon ominaisuuksia, joilla se erottautuu edukseen kilpakumppaneista.

Kaso-Ovi muuntautuu ympäristön mukaan joko omaan alueeseen sopivan näköiseksi tai tarkalleen sellaiseksi, kuin omalla, pienemmällä reviirillä on tarvetta. Olipa suojaväri tai -kuvio millainen tahansa, suojelukyky säilyy muuttumattomana.

Vahva teräsydin tekee puuovesta pelottoman taistelijan

Kaso-Oven sisällä oleva teräsydin sekä oven muuntautumiskyky tekevät turvaovesta voittamattoman.

  • Kaso-Ovi selviytyy tiukassakin taistossa. Turvaoven sisällä oleva teräskarmi ei anna periksi kovallekaan väännölle, ja ovi säilyttää tehokkuuden varmistavat ominaisuutensa uhittelusta huolimattakin.
  • Vanhuus ei paina vuosien varrella. Kaso-Ovi pitää pintansa turvaajan roolissa vuodesta toiseen. Turvaoven rakenne ei elä esimerkiksi ilmankosteuden vaihteluiden mukaan. Sen ansiosta turva tai häiriöiden ulkopuolella pitäminen ei rakoile pitkänkään käytön jälkeen.
  • Oman lauman toiveet otetaan aina huomioon. Sen lisäksi, että Kaso-Oven suojaväri voi olla lähes mikä tahansa, se mukautuu erilaisiin tarpeisiin myös esimerkiksi ovikellolla, ovisilmällä ja ovirajoittimella.

Kävipä hyvä tuuri – näyttää siltä, että paikalla on Kaso-Ovia niille hyvin tyypillisessä ympäristössä, kerrostalossa.

Katso video ja tutustu Kaso-Oviin!