Kaso Oy:n historia

1944

  • Alfred Bachmann ja Theo Gellin perustavat Kassakaappi Oy:n eli nykyisen Kason vuonna 1944.

    1940-luku

    • Alfred Bachmann ja Theo Gellin perustavat Kassakaappi Oy:n vuonna 1944.
    • Toiminta alkaa sodassa vaurioituneiden kassakaappien korjaustoiminnalla Helsingin Sepänkadulla.
    • Alfred Bachmann lunastaa Gellinin osuuden yhtiöstä parin vuoden jälkeen.
  • 1950-luku

    • Toimintaa laajennetaan Sörnäisten rantatielle, jossa ryhdytään kokoonpanemaan kassakaappeja.
    • Yrityksen toiminta laajenee ja markkinaosuus kasvaa.
  • 1960-luku

    • Heikki Bachmann nimitetään yhtiön toimitusjohtajaksi.
    • Uudet toimitilat rakennetaan Helsingin Suutarilaan.
    • Säännölliset vientitoimitukset muun muassa Tanskaan, Englantiin ja Norjaan alkavat. Saksaan perustetaan myyntikonttori.
    • Kehitetään Data Safe -kaapit, jotka läpäisevät kahden tunnin paloluokitustestin.
    • Kassa- ja Data Safe -kaappien toimitukset laajenevat myös Euroopan ulkopuolelle.
    • Vaatekaappien valmistus aloitetaan.
  • 1970-luku

    • Kehitetään uudentyyppiset palolta suojaavat arkistokaapit, jotka antavat palosuojan niin paperille kuin mikrofilmillekin.
    • Holvinovien ja kassakaappien ensimmäiset yhteispohjoismaiset SFS-standardin mukaiset murtotestit suoritetaan.
    • Kassakaappi Oy:n nimi muutetaan Kaso Oy:ksi tavaramerkin mukaisesti.
    • Kaso Oy ostaa Suomen vanhimman kassakaappitehtaan Kaipio Oy:n (perustettu 1891). Yrityksen tuotantomenetelmät ja tuotteet nykyaikaistetaan ja rationalisoidaan.
  • 1980-luku

    • Perustetaan myyntiyhtiö Miamiin, Floridaan, ja aloitetaan myös kassakaappien valmistus USA:ssa.
    • Jordanian kuningas Husseinin palatsiin toimitetaan holvinovet.
    • Heikki Bachmann valitaan Suomen metalliteollisuuden työnantajaliiton puheenjohtajaksi (1982).
    • Kaso Oy:n emoyhtiö Kasola Oyj listautuu Helsingin arvopaperipörssiin 16.12.1987.
  • 1990-luku

    • Konsernin henkilöstömäärä ylittää 500 henkeä.
    • Kaso Oy täyttää 50 vuotta.
    • Eurostandardin mukaiset kassakaapit tuodaan markkinoille.
    • Kaso Oy:n laatujärjestelmälle myönnetään ISO 9001 -sertifikaatti.
    • Holvinovien toimitukset Kiinaan aloitetaan.
    • Jari Bachmann nimitetään toimitusjohtajaksi.
  • 2000-luku

    • Kaso Oy kehittää yhteistyössä tutkimuslaitosten kanssa BFP-monikerrosteknologian, joka mahdollistaa kevyet, mutta silti korkean turvatason vaatimukset täyttävät kassakaapit.
    • Useita uusia tuotteita lanseerataan: kassakaappisarja E-300 (2000), kahden tunnin paloturvakaapit PK-400-sarja (2006) sekä Keeps-sarja (2008).
    • Kaso Oy:n tuotteita on toimitettu jo yli 100 maahan.
    • Yrityskaupan myötä Kaso Oy poistuu Helsingin pörssistä ja palaa takaisin Bachmannien perheyhtiöksi.
  • 2010-luku

    • Kaso tuo markkinoille Kaso-Ovi-turvaovet. Muita uusia tuotteita lanseerataan: uudet kevytholvit ja kevytholvinovet sekä E-500-sarjan kassakaappi, joka mahdollistaa pankkisäilytystä vastaavan turvatason myös kotiin tai toimistolle.
    • Kaso toteuttaa yhden maailman suurimmista elementtiholvien toimituksista. Lähi-Itään lähtee 19 konttia, joiden yhteenlaskettu paino on liki 500 000 kg (2011-2012). Myös afrikkalaiselle keskuspankille toimitetaan kymmenien elementtiholvien tilaus.
    • Kasolle myönnetään EcoStart-ympäristöjärjestelmän todistus.
    • Risto Palkama nimitetään yhtiön toimitusjohtajaksi (2018).
    • Kaso Oy täytti 75 vuotta (2019).

Kaso nyt ja tulevaisuudessa

Kaso Oy täyttää 80 vuotta vuonna 2024. Kokemusta kassakaappien valmistuksesta Kasolla on kuitenkin jo nyt yli 100 vuoden ajalta – vuonna 1978 ostetun Kaipio Oy:n johdosta. Kason tuotteita on myyty yli sataan maahan, ja Kason asiantuntemukseen luottavat niin viranomaiset, presidentit kuin kuninkaatkin. Useita satoja Kason elementtiholveja on toimitettu ja asennettu ympäri maailmaa.

Ajan vaatimusten mukaisesti Kason valikoimista löytyvät ratkaisut myös kriittisten ICT-laitteiden suojaamiseksi sekä tiedustelulta ja häirinnältä suojautumisen tuotteet. Tavoitteenamme on olla asiakkaalle paras vaihtoehto niin murto-, palo- kuin signaalisuojauksen tuotteissa nyt ja tulevaisuudessa.