Kaso suunnittelee ja valmistaa Suomessa kassakaappeja, holveja sekä ja muita turvatuotteita. Kason holvin ovet voidaan asentaa betonirakenteisten holvien seinärakenteisiin tai elementtirakenteisiin holveihin. Kason holviasiakkaina on kansainvälisiä pankkeja, tiedustelu- ja puolustusalan organisaatioita, julkisen sektorin organisaatioita, yrityksiä sekä yksityishenkilöitä – ympäri maailman.
Räätälöidyt ja erikoiskokoiset holvin ovet
“Standardikokoisen ovimalliston lisäksi inhouse-tiimimme Helsingissä suunnittelee erikoistuotteita, jotka ovat yleensä normaalia leveämpiä tai korkeampia holvin ovia. Myös väriin ja muuhun designiin on mahdollista vaikuttaa. Lukitusjärjestelmät ovat täysin valittavissa sen mukaan, mitä asiakas toivoo. Oli kyseessä sitten digitaalinen tai mekaaninen järjestelmä, varmistamme toki, että kyseessä on yleisten standardien mukainen, murtotestattu lukitus,” kertoo Kason Sales and Marketing Director Janne Haikonen.
Kason murtosuojatut holvin ovet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa – osa ovista valmistetaan muualla Euroopassa.
“Se, että suunnittelu ja tuotanto istuvat saman katon alla, auttaa meitä ketterässä tuotekehityksessä. Seuraamme turva-alan trendejä, globaaleja tuotevaatimuksia sekä turvastandardien kehitystä aktiivisesti ja kehitämme tuotteita jatkuvasti”, lisää Haikonen.
Kaso varmistaa holvin ovien laadun säännöllisesti
Holvin ovea hankkiessa on tärkeää huomioida, että tuotteet ovat sertifioitu asianmukaisesti. Näin varmistetaan ovien tasalaatuisuus ja oikea turvataso. Kason holvin ovissa on murronkestävyyden lisäksi 60–120 minuutin palosuoja, mikä on merkittävä ja arvostettu osa turvallisuutta.
“Kason oman laadunvalvonnan lisäksi holvin ovet testataan ulkopuolisen tahon toimesta parin vuoden välein arvostetuissa ja vastuullisissa laboratorioissa. Näin varmistamme, että tuotteissa on ja pysyy sekä ISO 9001-laatusertifikaatti että eurooppalainen ECB-S -sertifikaatti. Nämä laatustandardit takaavat tuotteidemme tasalaatuisuuden ja murtoturvallisuuden”, kertoo Kason Export Manager Jouko Posti.
Joillakin markkina-alueilla vastaavissa tuotteissa käytetään Pohjois-Amerikkalaisia UL-standardeja. Eurooppalaiset EN-standardit ovat kuitenkin käytössä maailmanlaajuisesti ja niitä päivitetään useasti.
”Tiedämme, kuinka näitä aluestandardeja voidaan vertailla, eli autamme niitä asiakkaita, jotka ovat tottuneet UL-standardeihin”, jatkaa Posti.
Mikä vaikuttaa holvin oven hintaan?
Holvin oven hinta riippuu pääosin halutusta murtoluokasta, oven koosta ja oven varusteista. Hinta voi jopa tuplaantua, kun valitsee tietyt ominaisuudet.
Hintaan vaikuttavia tekijöitä ovat mm:
– Murtosuojan luokitus
– Lukitusvaihtoehto
– Oven ulkoasun erikoisräätälöinti
– Millä tavalla rahti järjestetään
– Oven koko
– Asennus: Kaso suorittaa asennuksen vain, jos se erikseen tilataan. Mutta olemme tehneet asennusohjeista sekä asentamisesta mahdollisimman helppoa, oli kyse sitten hitsaamisesta tai valamisesta.
Kason holvin ovien minimitilausmäärä on 1 kpl, ja valmistus- ja toimitusaika on noin kuukausi – riippuen räätälöinnin tarpeesta ja kohteen sijainnista.